Hyvä vuosi poliittisista yllätyksistä huolimatta

Vuosi 2016 yllätti käänteillään monet – myös meidät. Yllätyksistä huolimatta konsernin tuloksesta tuli erittäin hyvä.

Kuluneena vuonna sijoitusmarkkinoilla koettiin melkoisia käänteitä. Vuoden alussa pörssikurssit romahtivat Kiinan kasvunäkymien heikennyttyä. Juhannuksen tienoilla Brexit-kansanäänestyksen tulos pelästytti markkinat ja sysäsi punnan voimakkaaseen luisuun. Syksymmällä pörssikursseja ravisutti pelko Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputuloksesta. Vaalien ratkettua markkinat niiasivat, mutta toipuivat silti yllättävästä tuloksesta nopeasti. Vuoden viimeisellä neljänneksellä sijoitusmarkkinoilla nähtiin lopulta kunnon loppukiri.

Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos sytytti kaikessa yllättävyydessään finanssialalla jopa toivonkipinän: Uskon finanssialan sääntelyn purkamiseen tai ainakin lisäsääntelyä koskevien suunnitelmien lykkäämiseen. Sääntelyn tulevaisuus jää nähtäväksi, mutta jos Yhdysvallat aikoo Trumpin johdolla purkaa sääntelyä, on myös Euroopan ryhdyttävä samansuuntaisiin toimiin.

Euroopan on vastattava säännösten purkuun, koska emme voi antaa yhdysvaltalaispankeille perusteetonta kilpailuetua noudattamalla täällä kireämpää sääntelyä kuin Atlantin vastarannalla. Tähän on ryhdyttävä siksikin, että ala on poliittisen kilpalaulannan tuloksena monilta osin selvästi ylisäännelty. Hyvä ensiaskel sääntöjen purkamisessa olisi kannustaa finanssialan yhtiöitä pääomien keräämiseen vapauttamalla kaikista vakavaraisimmat pankit osasta nykysäännöksiä. Ilman selkeää mekanismia sääntelyn purkamiseksi ei ylisääntelystä Euroopassa käytännössä päästä eroon.

Vuoden 2016 alussa voimaan tullut Solvenssi II -säännöstö ei vaikuttanut liiketoimintaamme, sillä uuteen vakavaraisuussäännöstöön valmistauduttiin hyvissä ajoin ja vakavaraisuutemme ylittää viranomaisten minimivaatimukset selkeästi. Sijoitusallokaatiota ei ole ollut myöskään tarpeen muuttaa uuden säännöstön voimaantultua.

Ifin yhdistetty kulusuhde ylsi uuteen ennätykseen

Ennustettavuus ja tasainen tuloskehitys ovat meille tärkeitä. Vahinkovakuutustoiminnan kulmakivi onkin underwriting excellence eli keskittyminen riskien arviointiin ja oikeudenmukaiseen hinnoitteluun. Tämän ohella tehokkuutta on lisätty tekemällä internetiin mittavia panostuksia ja automatisoimalla korvauskäsittelyä.

Kuluneena vuonna sääolot olivat puolellamme, ja toimintakulusuhde sekä yhdistetty kulusuhde ylsivät uusiin ennätyksiin. Yhdistetty kulusuhde oli 86,1 prosenttia ilman kertaeriä.

Asiakkaat haluavat digitaalista palvelua. Jo yli kolmasosa vahinkoilmoituksista tehdään verkossa, jossa myös kasvava osuus korvauskäsittelystä tapahtuu. Internet kasvattaa osuuttaan myös myynnissä: Vakuutusten myynti verkossa kasvoi viime vuonna 25 prosenttia. If onkin internetin hyödyntämisessä oman alansa selkeä edelläkävijä Pohjoismaissa.

Nordean vakavaraisuus erittäin vahva

Osakkuusyhtiömme Nordea osoitti jälleen, että sillä on vahva kyky kumuloida pääomia. Konsernin ydinvakavaraisuussuhde (CET1) vahvistui vuoden 2016 viimeisen neljänneksen lopulla uuteen ennätykseen 18,4 prosenttiin. Nordea pystyi jälleen myös hienoisesti nostamaan osinkoehdotustaan, josta olemme suurimpana omistajana hyvinkin iloisia.

Nordean uusi toimitusjohtaja on ensimmäisenä vuotenaan koonnut oman tiiminsä. Seuraavaksi siirrytään suunnitelmista toteutusvaiheeseen. Nordean suurista muutoshankkeista tietojärjestelmähanke on edennyt suunnitellusti ja uudessa peruspankkijärjestelmässä lanseerattiin jo ensimmäinen tuote. It-investoinneista odotellaan tulevina vuosina merkittäviä hyötyjä.

Vuodenvaihteessa Nordeassa uudistettiin yhtiön juridinen rakenne fuusioimalla Suomen, Tanskan ja Norjan tytärpankit emoyhtiö Nordea Bank AB:hen. Pankkitoiminnasta Suomessa, Tanskassa ja Norjassa vastaavat nyt paikalliset sivuliikkeet. Tämä mahdollistaa selkeästi ketterämmän ja vähemmän byrokraattisen toimintamallin – mitä asiakkaat arvostavat.

Mandatum Lifen maksutulo loppuvuonna vahvassa kasvussa

Mandatum Lifen tulos ennen veroja parani 210 miljoonaan euroon erityisesti erinomaisen sijoitustoiminnan tuloksen ansiosta. Yhtiö on nyt vahvassa tuloskunnossa ja pystyy jatkossakin takomaan hyvää tulosta.

Henkivakuutuksen maksutulokehitys oli vahvaa. Maksutulo kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä jopa 46 prosenttia. Pääpainopistealueeksi valittujen sijoitussidonnaisten tuotteiden maksutulo ja sijoitussidonnaisen vakuutusvelan määrä nousivat molemmat korkeammiksi kuin koskaan.

Mandatum Life ja Danske Bank sopivat loppusyksystä kaupasta, jossa Dansken jakeluverkostossa Suomessa myyty, Mandatum Lifen vakuutuskanta siirtyy Danske Bankille. Kantaan sisältyy lähes yksinomaan sijoitussidonnaisia sopimuksia ja lainaturvasopimuksia. Siihen liittyvä vastuuvelka oli vuoden 2016 lopussa 3,2 miljardia euroa. Kannansiirron odotetaan tapahtuvan aikaisintaan vuoden 2017 viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Topdanmarkista tehty ostotarjous oli menestys

Syyskuussa teimme pakollisen ostotarjouksen tanskalaisesta vahinkovakuutusyhtiö Topdanmarkista omistusosuutemme ylitettyä ostotarjousrajan. Ostotarjous osoittautui menestykseksi, sillä sen tuloksena omistusosuutemme nousi yli 41 prosenttiin Topdanmarkin osakkeista.

Tilikauden päättymisen jälkeen esitimme Topdanmarkin huhtikuussa 2017 kokoontuvalle yhtiökokoukselle muutosta yhtiön voitonjakopolitiikkaan. Ehdotuksemme mukaan Topdanmark siirtyy omien osakkeiden ostosta osingonjakoon. Samalla esitimme, että Topdanmarkin hallitukseen tänä keväänä valittavista jäsenistä puolet eli kolme henkeä tulisi konsernistamme.

Koronnousuun on varauduttu

Korkotaso on edelleen ennätyksellisen matala, ja erityisesti Ruotsissa korot ovat epänormaalin alhaisella tasolla maan vireä talouskasvu huomioiden. Yhdysvaltain ja Euroopan korkoero on helmikuussa 2017 tätä kirjoittaessani suurempi kuin koskaan aiemmin.

Olemme varautuneet korkojen mahdolliseen nousuun: Korkosalkkumme duraatio on lyhyempi kuin kilpailijoillamme ja vakuutusyhtiöidemme vastuuvelka on monilta osin diskontattu muita toimijoita matalammalla korolla. Lisäksi Nordea pankkina itse asiassa hyötyisi koronnoususta. Korkojen noustessa Sampo onkin keskeisiä kilpailijoitaan paremmissa asemissa.

Osinko kasvaa kahdeksatta kertaa peräkkäin

Tavoitteenamme on ollut tasaisesti kasvava osinko. Tässä on onnistuttu vuodesta 2009 alkaen: Tämä on jo kahdeksas peräkkäinen kevät, jolloin pystymme nostamaan osinkoehdotustamme. Hallituksen yhtiökokoukselle ehdottama osinko vuodelta 2016 on 2,30 euroa osakkeelta. Maksettavan osingon kokonaismäärä on lähes 1,3 miljardia euroa. Tämä on kaikkein aikojen suurin osinkoehdotus. Kaiken kaikkiaan olemme 2000-luvulla jakaneet osinkoina yhteensä 10,9 miljardia euroa.

Omistaja-arvon kasvattaminen on päätehtävämme myös vuonna 2017. Vaikka tulevien osinkojen suuruutta en luonnollisestikaan halua ennalta arvioida, pyrimme jatkossakin kasvavaan voitonjakoon.

Lopuksi haluan kiittää henkilöstöämme yhtiön hyväksi tehdystä työstä. Samalla esitän kiitokseni asiakkaillemme – joista monet ovat osakkeenomistajiamme – Sampoa kohtaan osoitetusta luottamuksesta.

Kari Stadigh
Konsernijohtaja