Nordea

Vuosi oli 2016 oli todennäköisesti koko Nordean historian vaiheikkain. Pankkialaa koettelivat yhä negatiivisena pysytellyt yleinen korkotaso, sääntelyyn liittyvät epävarmuustekijät ja digitalisaation mukanaan tuomat muutokset sekä yllättävät poliittiset tapahtumat ja geopoliittinen epävarmuus.

Nordea on lisäksi käynnistänyt oman mittavan muutosohjelman, jonka osa-alueita ovat peruspankkijärjestelmän uusiminen, konsernin juridisen rakenteen yksinkertaistaminen, panostukset compliance-toimintaan sekä yrityskulttuurin muuttaminen. Vuonna 2016 merkittäviä saavutuksia näillä alueilla olivat uuden juridisen rakenteen luominen sekä uutta peruspankkijärjestelmää varten kehitetyn määräaikaisen sijoitustuotteen lanseeraaminen.

Näissä markkinaolosuhteissa Nordean tulos kasvoi 3 prosenttia. Luottojen laatu oli vakaa ja oman pääoman tuotto oli 11,5 prosenttia.

Nordean vähittäispankkitoiminta jaettiin vuoden aikana kahteen liiketoiminta-alueeseen, henkilöasiakkaita palvelevaan Personal Bankingiin ja yritysasiakkaita palvelevaan Commercial & Business Bankingiin. Uusi rakenne auttaa Nordeaa vastaamaan paremmin asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Digitalisaatio oli edelleen liiketoimintojen tärkein ajuri. Verkko- ja mobiiliratkaisujen suosio asiakkaiden keskuudessa kasvaa nopeasti. Online-konttorit ja verkkotapaamiset ovat keskeisiä hankkeita, joilla parannetaan palvelujen saatavuutta.

Wholesale Banking jatkoi menestyksekkäänä edeltävien vuosien tapaan. Nordea varmisti vuoden aikana asemansa Pohjoismaiden johtavana yritysasiakkaiden neuvontapalvelujen tarjoajana. Nordea nousi toiselle sijalle listautumisantien kansainvälisten koordinoijien listalla Euroopassa antien arvolla mitattuna. Pohjoismaisella tasolla se oli selvä ykkönen. Nordea nousi kärkisijalle myös useissa asiakaskyselyissä sekä alan toimijavertailuissa.

Wealth Managementin hoidossa oleva kokonaisvarallisuus nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle yli 300 miljardiin euroon. Nordea on selvästi suurin varallisuudenhoitaja Pohjoismaissa. Myös Nordean menestys eurooppalaisilla rahastomarkkinoilla jatkui ja finanssipalveluita markkinoitiin myös Pohjoismaiden ulkopuolelle. Nordea Asset Management oli vuoden suosituin rahastojen jakelija Euroopassa ja sen rahastoihin virtasi eniten uutta varallisuutta.

Nordea Bank AB (publ):n ja sen Suomen, Tanskan ja Norjan tytärpankkien fuusiot tulivat voimaan 2.1.2017. Samalla kaikki tytärpankkien varat ja velat siirtyivät Nordea Bank AB (publ):lle ja niiden toiminta lakkautettiin. Pankkitoiminnasta Suomessa, Tanskassa ja Norjassa vastaavat nyt Nordea Bank AB (publ):n paikalliset sivuliikkeet.

Nordean strategiset linjaukset, vahva tase ja tehokas liiketoimintamalli mahdollistavat muutosprosessin jatkumisen. Painopistealueina ovat jatkossakin täysin digitaalisen alustan luominen, asiakastyytyväisyyden parantaminen sekä compliance-osaamisen nostaminen alan huipputasolle koko organisaatiossa. Tavoitteena on vahvasti eettisiin seikkoihin ja arvoihin perustuva yrityskulttuuri, jonka avulla Nordea voi täyttää yhteiskunnalliset velvoitteensa ja luoda arvoa asiakkailleen ja omistajilleen.