Osake- ja spread-riskit

Suurin osa Sampo-konsernin sijoituksista – korkosijoitukset ja listatut osakkeet - ovat aktiivisen kaupankäynnin kohteena ja ne arvostetaan päivittäin markkinanoteerausten perusteella. Lisäksi Sampo-konsernilla on joitakin epälikvidejä sijoituksia – lainainstrumentit ja private equity -sijoitukset - joiden osalta markkina-arvoja ei ole saatavissa niin säännöllisesti, mutta joiden käyvät arvot voivat muuttua epäedullisesti, kun liikkeeseenlaskijan taloudellinen asema tai tulevaisuuden näkymät heikkenevät tai vakuuksien arvo laskee.

Korko- ja osakeinstrumenttipositiot

Sijoitukset korko- ja osakeinstrumentteihin on esitetty Positiot toimialasektoreittain, omaisuuslajeittain ja luottoluokittain, If Vahinkovakuutus, Mandatum Life ja Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukoissa. Taulukoissa esitetään myös jälleenvakuutus- ja johdannaisvastapuoliin liittyvät riskipositiot. Luottotappioriskejä käsitellään tarkemmin Vastapuoliriskit-osiossa. Johdannaisten käsittelyyn liittyvien eroavaisuuksien vuoksi tämän taulukon luvut eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia muiden vuosikertomuksen taulukoiden kanssa.

Positiot toimialasektoreittain, omaisuuslajeittain ja luottoluokittain If Vahinkovakuutus, 31.12.2016
Milj.€ AAA AA+
- AA-
A+
- A-
BBB+
-
BBB-
BB+
- C
D Luokitte-
lematon
Korko-
sijoitukset
yhteensä
Listatut
osakkeet
Muut Vasta-
puoliriski
Yhteensä Muutos
31.12.2015
Perusteollisuus 0 0 20 38 26 0 37 120 40 0 0 160 11
Pääomahyödykkeet 0 23 64 48 0 0 21 156 541 0 0 698 100
Kulutustavarat 0 126 176 184 33 0 64 582 386 0 0 968 206
Energia 0 45 96 0 41 0 231 413 9 0 0 421 86
Rahoitus 0 1 234 1 371 380 55 0 38 3 078 35 0 1 3 114 -268
Valtiot 123 0 0 0 0 0 0 123 0 0 0 123 -19
Valtioiden takaamat jvk-lainat 78 78 0 0 0 0 0 156 0 0 0 156 -2
Terveydenhuolto 7 0 42 30 0 0 8 86 57 0 0 143 52
Vakuutus 0 0 41 61 4 0 5 111 0 0 106 217 30
Media 0 0 2 0 0 0 33 35 0 0 0 35 14
Pakkaus 0 0 0 0 0 0 6 6 0 0 0 6 0
Julkinen sektori, muut 781 171 0 0 0 0 0 952 0 0 0 952 -127
Kiinteistöala 0 6 58 32 0 0 485 581 0 22 0 603 110
Palvelut 0 0 0 67 101 0 21 189 0 0 0 189 73
Teknologia ja elektroniikka 0 38 21 0 0 0 38 97 7 0 0 104 40
Telekommunikaatio 0 0 80 27 0 0 42 149 62 0 0 211 18
Liikenne 0 107 51 55 11 0 144 368 11 0 0 379 73
Yhdyskuntapalvelut 0 0 0 327 51 0 62 441 0 0 0 441 87
Muut 0 15 0 0 0 0 0 15 0 1 0 17 14
Arvopaperistetut jvk-lainat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Vakuudelliset jvk-lainat 2 873 94 0 0 0 0 0 2 967 0 0 0 2 967 315
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 0 0 0 0 380 22 0 402 -21
Vastapuoliyhteisö 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 3 861 1 938 2 022 1 249 322 0 1 234 10 625 1 526 44 108 12 303 792
Muutos 31.12.2015 153 -302 370 457 41 0 53 772 28 -2 -5 792

 

Positiot toimialasektoreittain, omaisuuslajeittain ja luottoluokittain Mandatum Life, 31.12.2016
Milj.€ AAA AA+
- AA-
A+
- A-
BBB+
-
BBB-
BB+
- C
D Luokitte-
lematon
Korko-
sijoitukset
yhteensä
Listatut
osakkeet
Muut Vasta-
puoliriski
Yhteensä Muutos
31.12.2015
Perusteollisuus 0 0 0 2 81 0 35 118 151 0 0 269 -43
Pääomahyödykkeet 0 10 39 7 5 0 69 129 143 0 0 272 -34
Kulutustavarat 0 49 135 87 46 0 10 327 258 0 0 584 8
Energia 0 33 19 0 14 0 8 74 6 0 0 80 -35
Rahoitus 0 682 962 316 51 0 0 2 012 27 1 22 2 062 161
Valtiot 18 0 0 0 0 0 0 18 0 0 0 18 -12
Valtioiden takaamat jvk-lainat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Terveydenhuolto 0 15 24 4 45 0 51 139 50 0 0 189 -19
Vakuutus 0 0 1 49 0 0 6 56 3 20 0 78 24
Media 0 0 9 0 12 0 21 42 0 0 0 42 -17
Pakkaus 0 0 0 0 61 0 7 68 1 0 0 68 -17
Julkinen sektori, muut 0 27 44 0 0 0 0 70 0 0 0 70 2
Kiinteistöala 0 0 0 26 0 0 55 81 0 230 0 311 -16
Palvelut 0 0 0 26 66 0 58 151 80 0 0 231 1
Teknologia ja elektroniikka 4 6 15 30 7 0 20 81 151 0 0 232 47
Telekommunikaatio 0 0 7 16 40 0 16 79 29 0 0 108 13
Liikenne 0 0 0 2 12 0 5 20 24 0 0 44 9
Yhdyskuntapalvelut 0 2 1 140 23 0 0 166 0 0 0 166 2
Muut 0 0 0 0 19 0 2 21 0 58 0 79 -3
Arvopaperistetut jvk-lainat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Vakuudelliset jvk-lainat 154 12 0 11 0 0 0 178 0 0 0 178 -20
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 0 0 108 108 816 598 0 1 521 -117
Vastapuoliyhteisö 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 5 5
Yhteensä 177 836 1 256 716 483 0 471 3 938 1 737 907 27 6 609 -61
Muutos 31.12.2015 -31 103 56 187 -319 0 -3 -7 5 -85 25 -61

 

Positiot toimialasektoreittain, omaisuuslajeittain ja luottoluokittain Sampo-konserni, 31.12.2016
Milj.€ AAA AA+
- AA-
A+
- A-
BBB+
-
BBB-
BB+
- C
D Luokitte-
lematon
Korko-
sijoitukset
yhteensä
Listatut
osakkeet
Muut Vasta-
puoliriski
Yhteensä Muutos
31.12.2015
Perusteollisuus 0 0 20 40 107 0 72 239 191 0 0 429 -32
Pääomahyödykkeet 0 32 103 55 5 0 90 285 685 0 0 970 57
Kulutustavarat 0 176 311 271 78 0 74 909 643 0 0 1 553 214
Energia 0 78 115 0 55 0 239 487 15 0 0 502 51
Rahoitus 0 3 128 2 561 959 106 0 38 6 793 98 1 24 6 917 508
Valtiot 141 0 0 0 0 0 0 141 0 0 0 141 -30
Valtioiden takaamat jvk-lainat 78 78 0 0 0 0 0 156 0 0 0 156 -2
Terveydenhuolto 7 15 66 34 45 0 59 225 107 0 0 438 35
Vakuutus 0 0 42 110 4 0 100 256 3 37 106 295 54
Media 0 0 11 0 12 0 54 77 0 0 0 77 -2
Pakkaus 0 0 0 0 61 0 12 73 1 0 0 74 -17
Julkinen sektori, muut 781 198 44 0 0 0 0 1 022 0 0 0 1 022 -124
Kiinteistöala 0 6 58 58 0 0 541 663 0 253 0 916 94
Palvelut 0 0 0 93 168 0 79 340 109 0 0 449 81
Teknologia ja elektroniikka 4 44 36 30 7 0 58 178 158 0 0 336 87
Telekommunikaatio 0 0 87 43 40 0 58 228 90 0 0 318 31
Liikenne 0 107 51 57 23 0 169 407 35 0 0 442 90
Yhdyskuntapalvelut 0 2 1 467 75 0 62 607 0 0 0 607 88
Muut 0 15 0 0 19 0 2 36 0 59 0 96 11
Arvopaperistetut jvk-lainat 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Vakuudelliset jvk-lainat 3 027 107 0 11 0 0 0 3 145 0 0 0 3 145 295
Sijoitusrahastot 0 0 0 0 0 0 108 108 1 217 622 0 1 946 -118
Vastapuoliyhteisö 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 5 5
Yhteensä 4 038 3 986 3 505 2 228 805 0 1 813 16 375 3 351 973 135 20 833 1 375
Muutos 31.12.2015 122 687 240 699 -277 0 55 1 526 -80 -88 16 1 375

Suurimmat omistukset ovat rahoitussektorin yhtiöissä ja kiinteistövakuudellisissa joukkovelkakirjalainoissa (covered bonds). Kuten Korkosijoitukset rahoitussektorille, Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukosta voidaan nähdä, suurin osa sijoituksista on tehty pohjoismaisiin sijoituskohteisiin. Näiden sijoitusten määrä kasvoi 965 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Korkosijoitukset rahoitussektorille Sampo-konserni, 31.12.2016
Milj. € Katetut jvk-lainat Käteinen ja rahamarkkina-sijoitukset Pitkäaikaiset senior-lainat Pitkäaikaiset heikomman etuoikeuden lainat Yhteensä %
Ruotsi 1 998 352 798 458 3 606 36,3 %
Suomi 132 2 207 251 6 2 596 26,1 %
Norja 651 396 224 1 272 12,8 %
Tanska 207 7 312 71 597 6,0 %
Yhdysvallat 5 356 361 3,6 %
Iso-Britannia 12 282 24 2 321 3,2 %
Ranska 22 194 62 14 292 2,9 %
Kanada 72 142 214 2,2 %
Alankomaat 0 201 201 2,0 %
Sveitsi 178 11 189 1,9 %
Islanti 91 91 0,9 %
Saksa 19 6 52 0 78 0,8 %
Australia 19 28 48 0,5 %
Guernsey 28 28 0,3 %
Viro 23 23 0,2 %
Luxemburg 11 11 0,1 %
Caymansaaret 7 7 0,1 %
Italia 5 5 0,1 %
Latvia 0 0 0,0 %
Yhteensä 3 145 3 083 2 924 786 9 938 100,0 %

Sijoitukset julkiselle sektorille sisältävät valtionlainoja, valtioiden takaamia joukkovelkakirjalainoja sekä muita sijoituksia julkiselle sektorille, mikä voidaan nähdä alla olevasta taulukosta Korkosijoitukset julkiselle sektorille, Sampo-konserni, 31.12.2016. Julkisen sektorin osuus on ollut kohtalaisen pieni Sampo-konsernin sijoitussalkuissa ja sijoitukset ovat olleet lähinnä Pohjoismaihin.

Korkosijoitukset julkiselle sektorille Sampo-konserni, 31.12.2016
Milj. € Valtiot Valtioiden takaamat Julkinen sektori, muut Markkina-arvo yhteensä
Ruotsi 100 679 779
Norja 250 250
Suomi 78 75 153
Saksa 67 67
Yhdysvallat 41 41
Japani 19 19
Tanska 11 11
Yhteensä 141 156 1 022 1 319

Saamiset muista kuin investment grade -luokituksen saaneista korkosijoituksista ovat merkittävät, koska suhteellisen pienellä osalla pohjoismaisista yhtiöistä on luottoluokitus ja monilla luottoluokitelluilla yhtiöillä luottoluokitus on investment grade -luokkia alhaisempi (high yield). Suurimmat high yield - ja luottoluokittelemattomat korkosijoitukset eritellään Kymmenen suurinta suoraa high yield -korkosijoitusta ja luottoluokittelematonta korkosijoitusta, Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukossa.

Kymmenen suurinta suoraa high yield -korkosijoitusta ja luottoluokittelematonta korkosijoitusta Sampo-konserni, 31.12.2016
Suurimmat suorat sijoitukset high yield ja luottoluokittelemattomiin korkoinstrumentteihin Luokitus Käypä arvo yhteensä, milj. € % kaikista suorista korkosijoituksista
High Street Shopping NR 127 0,8 %
Teollisuuden Voima BB+ 125 0,8 %
Topdanmark NR 89 0,5 %
Eksportfinans BB- 60 0,4 %
IVG Polar NR 57 0,4 %
Sponda NR 53 0,3 %
Nassa Midco B 50 0,3 %
Storebrand BB+ 49 0,3 %
Aker NR 46 0,3 %
YIT NR 45 0,3 %
10 suurinta keskittymää yhteensä 702 4,3 %
Muut suorat korkosijoitukset 15 565 95,7 %
Suorat korkosijoitukset yhteensä 16 267 100,0 %

Sampo-konsernin listatut osakesijoitukset olivat vuoden 2016 lopussa 3 352 miljoonaa euroa (3 431). Vuoden 2016 lopussa If Vahinkovakuutuksen listattujen osakkeiden arvo oli 1 527 miljoonaa euroa (1 498). Osakkeiden osuus oli 12,5 prosenttia If Vahinkovakuutuksen sijoitusomaisuudesta. Mandatum Lifessa listattujen osakkeiden arvo oli 1 737 miljoonaa euroa vuoden 2016 lopussa (1 732) ja listattujen osakkeiden osuus sijoitusomaisuudesta oli 26,4 prosenttia.

Listattujen osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti, Sampo-konserni, If Vahinkovakuutus ja Mandatum Life, 31.12.2016 -kuvassa esitetään Sampo-konsernin listattujen osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti.

Listattujen osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti Sampo-konserni, 31.12.2016, yht. 3 352 milj. euroa
Listattujen osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti If Vahinkovakuutus, 31.12.2016, yht 1 527 milj. euroa
Listattujen osakesijoitusten jakauma maantieteellisesti Mandatum Life, 31.12.2016, yht. 1 737 milj. euroa

Maantieteellisesti Sampo-konsernin sijoitukset ovat painottuneet pohjoismaisiin yrityksiin. Pohjoismaisten yritysten osakkeiden osuus oli 55 prosenttia kaikista osakkeista. Tämä on linjassa konsernin sijoitusstrategian kanssa, jonka mukaan sijoituksissa keskitytään pohjoismaisiin yhtiöihin. Toisaalta vakuutusvelka on pääosin sidottu euroon tai pohjoismaisiin valuuttoihin. Koska pohjoismaisten arvopapereita liikkeeseen laskevien yritysten määrä on rajallinen ja muut maantieteelliset alueet ovat tarjonneet taktisesta näkökulmasta kiinnostavia sijoitusmahdollisuuksia, ovat sijoitukset Pohjoismaiden ulkopuolelle pitkällä aikavälillä lisääntyneet vähitellen.

Positiot toimialasektoreittain, omaisuuslajeittain ja luottoluokittain, If Vahinkovakuutus, Mandatum Life ja Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukoissa kuvataan Sampo-konsernin suorien listattujen osakesijoitusten jakauma toimialasektoreittain. Merkittävimmät toimialasektorit olivat pääomahyödykkeet, kulutustavarat ja perusteollisuus. Sijoitusrahasto- ja ETF-sijoitusten kautta tehdyt osakesijoitukset olivat 36,3 prosenttia kaikista osakesijoituksista.

Lisäksi suurimmat suorat sijoitukset listattuihin osakkeisiin eritellään Kymmenen suurinta suoraa listattua osakesijoitusta, Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukossa.

Kymmenen suurinta suoraa listattua osakesijoitusta Sampo-konserni, 31.12.2016
10 suurinta listattua osakesijoitusta Käypä arvo yhteensä, milj. € % kaikista suorista osakesijoituksista
Nobia 157 7,4 %
Veidekke 127 5,9 %
Volvo 110 5,1 %
Amer Sports 96 4,5 %
Hennes & Mauritz 94 4,4 %
ABB 89 4,1 %
UPM-Kymmene 86 4,0 %
Sandvik 65 3,0 %
TeliaSonera 62 2,9 %
Husqvarna 60 2,8 %
10 suurinta keskittymää yhteensä 946 44,3 %
Muut suorat osakesijoitukset 1 190 55,7 %
Suorat osakesijoitukset yhteensä 2 136 100,0 %

Sampo-konsernin suurimmat listatut osakesijoitukset on lisäksi esitetty tilinpäätöksen liitetiedoissa (liitetieto 41).

Suurimmat keskittymät liikkeeseenlaskijoiden osalta omaisuuslajeittain, Sampo-konserni, 31.12.2016 -taulukossa kuvataan suurimmat keskittymät yksittäisiin liikkeeseenlaskijoihin ja vastapuoliin konsernitasolla.

Suurimmat keskittymät liikkeeseenlaskijoiden osalta omaisuuslajeittain Sampo-konserni, 31.12.2016
Milj. €
Vastapuoli
Käypä
arvo
yhteensä
%
sijoitus-
omai-
suudesta
Kassa-
varat ja
lyhyt-
aikaiset
korko-
sijoitukset
Pitkä-
aikaiset
korko-
sijoitukset,
yhteensä
Pitkä-
aikaiset
korko-
sijoitukset:
Valtioiden
takaamat
Pitkä-
aikaiset
korko-
sijoitukset:
Katetut
jvk-lainat
Pitkä-
aikaiset
korko-
sijoitukset:
Senior-
jvk-lainat
Pitkä-
aikaiset
korko-
sijoitukset:
Tier 1 ja
Tier 2
Osake-
sijoi-
tukset
Vakuu-
det-
tomat
johdan-
naiset
Nordea 2 307 11 % 1 214 1 081 0 652 109 320 0 12
Danske Bank 1 060 5 % 645 405 0 101 255 49 0 9
Skandinaviska Enskilda Banken 1 021 5 % 553 466 0 235 159 72 0 2
Svenska Handelsbanken 872 4 % 150 721 0 620 86 15 0 0
DnB 599 3 % 0 599 0 252 234 114 0 0
Ruotsi 557 3 % 0 557 0 0 557 0 0 0
BNP Paribas 549 3 % 477 72 0 0 62 10 0 0
Swedbank 520 3 % 1 518 0 295 211 13 0 0
Norja 411 2 % 44 367 0 0 257 110 0 0
Landshypotek 216 1 % 0 216 0 194 0 22 0 0
10 suurinta
keskittymää
yhteensä
8 110 39 % 3 085 5 002 0 2 348 1 930 724 0 23
Muut vastapuolet 12 617 61 %
Sijoitus-
omaisuus
yhteensä
20 727 100 %