Mandatum Life

Mandatum Lifen vuosi 2016 osoittautui monella tapaa hyväksi, erityisesti erittäin vahvan viimeisen kvartaalin ansiosta. Alkuvuoden haastavista markkinaolosuhteista huolimatta Mandatum Lifen sijoitussidonnainen maksutulo nousi edellisvuosien tapaan uuteen ennätykseen pitkälti varainhoitotoiminnon menestyksekkään loppuvuoden ansiosta.

Maksutulon osalta yhtiön vuosi oli kaksijakoinen. Alkuvuosi oli osakemarkkinoiden heilahtelujen seurauksena heikko, mutta loppuvuodesta myyntivolyymit kehittyivät erittäin myönteisesti, erityisesti Mandatum Lifen omien jakelukanavien osalta. Mandatum Lifen sijoitussidonnainen maksutulo ylsi jälleen uuteen ennätykseen. Mandatum Lifen varainhoitotoiminta saavutti historian selkeästi korkeimman maksutulon erityisesti erinomaisesti käyntiin lähteneiden vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden avustamana.

Mandatum Lifen sijoitustuotot ylittivät vastuuvelan tuottovaateen erityisesti osakesijoitusten erinomaisen tuoton ansiosta. Matalariskisten pitkien korkojen taso pysyi matalana ja erääntyvien korkosijoitusten jälleensijoitusriski säilyy siksi edellisten vuosien tapaan merkittävänä. Matalien korkotasojen seurauksena yhtiö jatkoi vastuuvelan korkotäydennysten kasvattamista. Näin ollen vastuuvelan tuottovaadetta vuosille 2017–2019 on merkittävästi alennettu. 

Mandatum Life asetti yli kymmenen vuotta sitten ydinliiketoiminta-alueikseen uusmyynnin osalta sijoitussidonnaisen vakuuttamisen sekä henkilöriskivakuutukset. Tuolloin yhtiön vastuuvelka muodostui lähes kokonaan laskuperustekorollisesta vastuuvelasta ja erityisesti korkean laskuperustekoron (3,5 prosenttia ja 4,5 prosenttia) omaavan kannan osuus kokonaisvastuuvelasta oli lähes 90 prosenttia. Korkeiden laskuperustekorkojen kanta muodostaa enää alle 30 prosenttia yhtiön vastuuvelasta. Sijoitussidonnainen vastuuvelka nousi 6,4 miljardiin euroon (5,9), joka on yhtiön historian korkein. 

Mandatum Life ilmoitti loppuvuodesta, että pitkään jatkunut jakeluyhteistyö Danske Bankin kanssa päättyy ja että yhtiö käyttää oikeuttaan myydä Danske-yhteistyössä syntynyt henkilöasiakkaiden vakuutuksista koostuva vakuutuskanta Danske Bankille. Kannansiirto koskee noin 150 000 sopimusta, noin 3 miljardin euron suuruisia sijoitussidonnaisia vakuutussäästöjä sekä noin 0,2 miljardin euron suuruisia laskuperustekorkoisia vakuutussäästöjä. Kannansiirron odotetaan toteutuvan aikaisintaan vuoden 2017 lopussa. Mandatum Life ja Danske Bank ovat sopineet siirtymäajan asiamiesyhteistyön jatkumisesta vähintään vuoden 2017 loppuun asti varmistaakseen asiakkailleen mahdollisimman sujuvan siirtymän Mandatum Lifesta Danske Bankiin. Asiakkaiden näkökulmasta palvelut tulevat säilymään ennallaan.

Mandatum Lifen Baltian toimintojen tehostamiseksi yhtiö teki loppuvuoden aikana organisaatiomuutoksia. Toiminnoissa keskitytään erityisesti myynnin ja kannattavuuden kasvattamiseen.

Täydentävät raportit

Vuosikertomus 2016