Vastapuoliriskit

Sopimusvastapuoliin liittyvä luottotappioriski (vastapuoliriski) on yksi välillinen riski, jolle Sampo-konserni altistuu toimintojensa kautta. Jälleenvakuutus, johdannaiset ja muut saamiset muodostavat kolme merkittävintä vastapuoliriskin lähdettä Sampo-konsernissa.

Vastapuoliriski, joka syntyy saamisista vakuutusasiakkailta ja muista liiketoimista aiheutuneista saamisista, on yleisesti ottaen hyvin vähäinen, koska maksun saamatta jääminen johtaa yleensä vakuutusturvan peruuttamiseen. Myös muihin liiketoimiin liittyvistä saamisista syntyvä riski on Sampo-konsernissa vähäinen.

Vastapuoliriskejä koskevat riskimääritelmät löytyvät liitteestä 2 (Riskien määritelmät).

Jälleenvakuutuksen vastapuoliriski

Jälleenvakuutusvastapuoliin liittyvä maksukyvyttömyysriski koskee pääasiassa If Vahinkovakuutusta, sillä jälleenvakuutuksen käyttö Mandatum Lifessa on suhteellisen rajoittunutta.

If Vahinkovakuutuksessa jälleenvakuutusta käytetään säännöllisesti ja yhtiöllä on monta jälleenvakuutusohjelmaa. If Vahinkovakuutus käyttää jälleenvakuutusta (i) hyödyntääkseen omaa pääomapohjaansa tehokkaasti ja pienentääkseen pääoman kustannuksia, (ii) rajoittaakseen suuria vakuutusliiketoiminnan tuloksen vaihteluita ja (iii) hyötyäkseen jälleenvakuuttajien osaamispohjasta. Jälleenvakuutuskomitea on yhteistyöfoorumi, joka arvioi ja antaa yleisiä suosituksia jälleenvakuutukseen liittyvissä kysymyksissä. Komitea arvioi ja tekee ehdotuksia jälleenvakuutuspolitiikkaan ja sisäiseen jälleenvakuutuspolitiikkaan tehtävistä muutoksista. Komitean puheenjohtajan vastuulla on raportoida poikkeamista jälleenvakuutuspolitiikan periaatteista ja muista komitean käsittelemistä asioista.

Tarkempi erittely jälleenvakuutussaamisista ja jälleenvakuuttajien osuudesta korvausvastuusta If Vahinkovakuutuksessa 31.12.2016 on esitetty luottokelpoisuusluokittain Jälleenvakuutussaamiset ja lakisääteiset poolit, If Vahinkovakuutus, 31.12.2016 ja 31.12.2015 -taulukossa.

Jälleenvakuutussaamiset ja lakisääteiset poolit If Vahinkovakuutus, 31.12.2016 ja 31.12.2015
31.12.2016 31.12.2015
Luokitus Yhteensä milj.€ % Yhteensä milj.€ %
AAA 0 0 % 0 0 %
AA+ - A- 102 41 % 97 39 %
BBB+ - BBB- 2 1 % 4 2 %
BB+ - C 0 0 % 0 0 %
D 0 0 % 0 0 %
Luokittelematon 2 1 % 2 1 %
Captive-ratkaisut ja lakisääteiset poolit 140 57 % 143 58 %
Yhteensä 246 100 % 246 100 %

Koska yllä esitettyjä saamisia ei ole katettu vakuuksin, koko saamisten määrä on altistunut vastapuoliriskille. Tämän takia jälleenvakuutusvastapuolet valitaan huolellisesti ja niiden maksukyvyttömyysriskejä tarkkaillaan jatkuvasti.

Jälleenvakuutuksen luottoriskikomitea arvioi ja antaa päätössuosituksia koskien jälleenvakuutuksista aiheutuvia luottoriskejä ja riskipositioita ja mahdollisia poikkeamia jälleenvakuutuksen luottoriskipolitiikasta. Komitean puheenjohtajan vastuulla on raportoida poikkeamista suhteessa jälleenvakuutuksen luottoriskipolitiikan periaatteisiin ja muista komitean käsittelemistä asioista. Jälleenvakuutustoiminnan luottotappioriskin rajaamiseksi ja valvomiseksi If Vahinkovakuutuksessa noudatetaan jälleenvakuutuksen luottoriskipolitiikkaa, jossa asetetaan vaatimukset jälleenvakuuttajien luottokelpoisuusluokitusten minimitasolle ja vastuun enimmäismäärälle yksittäistä jälleenvakuuttajaa kohden. If Vahinkovakuutuksen oma luotoriskianalyysi on kuitenkin keskeisessä roolissa vastapuolien valinnassa.

Kuten voidaan nähdä yllä olevasta taulukosta, useimmilla jälleenvakuuttajista on joko AA- tai A- luottoluokitus. Kymmenen suurinta yksittäistä jälleenvakuutussaamista olivat yhteensä 168 miljoonaa euroa, mikä vastaa 68 prosenttia kaikista saamisista. Suurin yksittäinen jälleenvakuuttaja on Munich Re (AA-), jonka osuus oli 18 prosenttia kaikista jälleenvakuutussaamisista.

Riskien siirtämiseen liittyvä kustannus jälleenvakuutusten ja lakisääteisten poolien osalta oli 55,5 miljoonaa euroa. Tästä määrästä 100 prosenttia liittyi jälleenvakuutusvastapuoliin, joiden luottoluokitus oli vähintään A-.

Johdannaisiin liittyvä vastapuoliriski

Sampo-konsernissa johdannaisvastapuolten luottotappioriskiä syntyy markkinariskien hallinnan seurauksena. Mandatum Life ja emoyhtiö Sampo Oyj ovat pitkäaikaisten korkojohdannaisten sekä valuuttatermiinien ja -optioiden aktiivisia käyttäjiä. If Vahinkovakuutuksessa pitkäaikaisten korkojohdannaisten merkitys on ollut vähäinen ja vastapuoliriskiä aiheutuu pääasiassa lyhytaikaisista valuuttajohdannaisista.

Kahden osapuolen välillä tapahtuvasta johdannaiskaupankäynnistä aiheutuvaa vastapuoliriskiä pienennetään vastapuolien huolellisella valinnalla, vastapuolien hajauttamisella riskikeskittymien välttämiseksi sekä käyttämällä erilaisia vastapuolikohtaisia vakuusjärjestelyitä, kuten ISDA-puitesopimuksia täydennettynä Credit Support Annex -vakuussopimuksilla. Vuoden 2016 aikana Sampo-konserniin kuuluvat yhtiöt alkoivat määrittää korkovaihtosopimuksia keskusvastapuoliyhteisöjen kautta, mikä vähentää kahden osapuolen välistä vastapuoliriskiä, mutta altistaa Sampo-konsernin keskusvastapuoliyhteisöihin liittyvälle systeemiriskille.