Sisäpiirihallinto

Sampo-konsernin toimialan, erityisesti tytäryhtiöiden laajan sijoitustoiminnan huomioiden, Sampo Oyj:n hallitus on vahvistanut koko konsernissa noudatettavan sisäpiiriohjeen, joka velvoittaa kaikkia Sampo-konsernin palveluksessa olevia henkilöitä sekä Sammon hallituksen jäseniä. Sisäpiiriohjeessa on otettu huomioon ajantasainen ylikansallinen sääntely, kuten markkinoiden väärinkäyttöasetus (MAR), sekä soveltuva kansallinen sääntely mukaan lukien Nasdaq Helsingin sisäpiiriohje ja Finanssivalvonnan määräykset.

Konsernin johtoryhmän jäsenet ja ne konsernin työntekijät, jotka työskentelevät osavuosiraporttien ja muiden taloudellisten raporttien parissa tai joilla on pääsy mainittuihin dokumentteihin ennen niiden julkistamista, ovat seuraavien kaupankäyntirajoitusten alaisia:

  1. henkilöiden tulee etukäteen saada lupa jokaiseen Sampo Oyj:n tai sen tytär- tai osakkuusyhtiön rahoitusvälineen hankkimiseen tai luovuttamiseen,
  2. henkilöt eivät saa tehdä mitään yhtiön rahoitusvälineisiin liittyviä liiketoimia aikana, joka alkaa 30 kalenteripäivää ennen Sampo-konsernin taloudellisen raportin julkaisemista (ns. laajennettu suljettu ikkuna), ja
  3. henkilöiden kaupankäyntiä on rajoitettu niin sanotulla lyhyen kaupan kiellolla, jonka perusteella samojen osakkeiden hankinnan ja luovutuksen tai vastaavasti luovutuksen ja hankinnan välisen ajan tulee olla vähintään kuukausi.

Sisäpiiriohjeen ja sen taustalla vaikuttavan sääntelyn mukaisten velvoitteiden noudattamista valvoo viranomaisten lisäksi Sampo-konsernissa Sampo Oyj:öön keskitetty sisäpiirihallinto, jota johtaa sisäpiirivastaava.

Sampo-konsernin sisäpiiriohje on saatavilla konsernin verkkosivustolla osoitteissa www.sampo.com/sisapiiri.