Osakkuusyhtiö Nordea Bank AB

Nordea on yksi Euroopan kymmenestä suurimmasta yleispankista markkina-arvolla mitattuna. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta, 31 500 työntekijää ja konttoreita noin 600 toimipaikassa. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Nordeaa on käsitelty Sammon konsernitilinpäätöksessä osakkuusyhtiönä ja segmenttiraportoinnissa osuus sen tuloksesta sisältyy Omistusyhteisö-segmenttiin.

Sampo Oyj omisti 860 440 497 Nordean osaketta 31.12.2016, mikä vastaa 21,2 prosentin omistusosuutta. Osakkeista maksettu keskihinta oli 6,46 euroa ja kirja-arvo konsernitaseessa oli 8,78 euroa osakkeelta. Nordean osakkeen päätöskurssi oli joulukuun 2016 lopussa 10,60 euroa.

Nordean hallitus ehdottaa vuoden 2017 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,65 euroa osakkeelta (0,64). Mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen osinkoehdotuksen, Sampo Oyj saa Nordealta osinkoa 559 miljoonaa euroa 27.3.2017.

 Tulos Nordea Bank AB, 2016
Tulos
Nordea Bank Ab, 2016
Milj. € 2016 2015 Muutos, %
Rahoituskate 4 727 4 963 -5
Liiketoiminnan tuotot yhteensä * 9 754 9 964 -2
Tulos ennen luottotappioita 5 127 5 183 -1
Luottotappiot, netto -502 -479 5
Liikevoitto *, ** 4 366 4 791 -9
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa 0,93 0,91
Oman pääoman tuotto *, **, % 11,5 12,3
* Pois lukien kertaluonteiset erät (Q4/2015: voitto, joka saatiin kauppiaspalvelutoiminnan myynnistä Netsille, 176 milj. euroa ennen veroja, Q2/2016: myyntivoitto, joka liittyy Visa Europen osakkeiden myyntiin Visa Inc.:lle, 151 milj. euroa ennen veroja, Q4/2016: Visaan liittyvä voitto, 22 milj. euroa ennen veroja).
** Pois lukien kertaluonteiset erät (Q4/2015: uudelleenjärjestelykulu, 263 milj. euroa ennen veroja, Q4/2016: tuottoerä, joka liittyy eläkesopimusten muutoksiin Norjassa, 86 milj. euroa ennen veroja).

Seuraava teksti perustuu Nordean 26.1.2017 julkaisemaan tilinpäätöstiedotteeseen vuodelta 2016.

Vuosi 2016 oli ehkä tapahtumarikkain vuosi Nordean historiassa. Makrotalous ja säännösmuutokset toivat mukanaan haasteita. Lisäksi Nordea sai paljon huomiota mediassa samaan aikaan, kun konsernissa käynnistettiin suuri muutosohjelma. Muutosohjelmassa saavutettiin kaksi merkittävää tavoitetta: konsernin juridinen rakenne uudistettiin ja peruspankkijärjestelmässä lanseerattiin ensimmäinen tuote, määräaikaistalletus. Tuottoihin kohdistuneista haasteista huolimatta pankin nettomääräinen korkomarginaali parani, hoitoon saatiin ennätysmäärä uutta varallisuutta ja Nordea vahvisti pohjoismaista johtoasemaansa yritysten neuvonantajana.

Liiketoiminnan tuotot ilman kertaluonteisia eriä vähenivät edellisvuodesta prosentin paikallisissa valuutoissa laskettuna (-2 prosenttia euroissa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä pieneni 8 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (-9 prosenttia euroissa).

Rahoituskate pieneni edellisvuodesta 3 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (-5 prosenttia euroissa). Liiketoiminta-alueiden keskimääräiset luotto- ja talletusvolyymit pysyivät paikallisissa valuutoissa laskettuna samalla tasolla kuin vuonna 2015.

Luottomarginaalit kohenivat 0,02 prosenttiyksikköä ja talletusmarginaalit 0,06 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Nettomääräiset palkkiotuotot kasvoivat edellisvuodesta prosentin paikallisissa valuutoissa laskettuna (pysyivät aiemmalla tasollaan euroissa).

Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä kasvoi 4 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (4 prosenttia euroissa).

Kulut ja luottoriskit kehittyvät Nordean ohjeistuksen mukaisesti. Kulut ilman kertaluonteisia eriä kasvoivat 5 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (4 prosenttia euroissa). Kuluja kertyi 4 886 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut pienenivät prosentin paikallisissa valuutoissa laskettuna, pois lukien kertaluonteiset erät. Kulu/tuotto-suhde heikkeni 47 prosentista 50 prosenttiin.

Nettomääräiset luottotappiot kasvoivat 502 miljoonaan euroon. Niiden osuus luotonannosta oli 0,15 prosenttia (0,14 prosenttia vuonna 2015).

Tulos kasvoi 4 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (3 prosenttia euroissa) ja oli 3 766 miljoonaa euroa.

Valuuttakurssimuutokset pienensivät tuottoja ja kuluja sekä luotto- ja talletusvolyymejä noin prosentin, kun lukuja verrataan vuoden 2015 lukuihin.

Nordea-konsernin Basel III -säännösten mukaan laskettu ydinvakavaraisuussuhde (CET1) oli vuoden 2016 neljännen neljänneksen lopussa 18,4 prosenttia, kun se edellisneljänneksen lopussa oli 17,9 prosenttia. Riskipainotetut erät pienenivät 3,0 miljardia euroa lähinnä yritysvastuiden aiempaa pienemmän riskipainon ja vastapuoliriskien pienenemisen ansiosta. Ydinpääoma kasvoi 0,1 miljardia euroa vahvan osinkojen jälkeisen tuloksen ansiosta. Negatiivisesti siihen vaikutti aineettoman omaisuuden kasvu.

Ruotsin Finanssivalvonta ilmoitti 18.12.2016 sopineensa pohjoismaisten valvontaviranomaisten ja Euroopan keskuspankin kanssa merkittävien sivuliikkeiden valvonnasta Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.  Nordea Bank AB:n (publ) ja sen Suomen, Tanskan ja Norjan tytärpankkien fuusiot tulivat voimaan 2.1.2017. Samalla kaikki tytärpankkien varat ja velat siirtyivät Nordea Bank AB:lle (publ) ja Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Nordea Bank Danmark A/S:n ja Nordea Bank Norge ASA:n toiminta lakkautettiin. Pankkitoiminnasta Suomessa, Tanskassa ja Norjassa vastaavat jatkossa Nordea Bank AB:n (publ) paikalliset sivuliikkeet.

Lisätietoja Nordea Bank AB:stä ja sen tuloksista vuodelta 2016 on saatavilla osoitteessa www.nordea.com.